Mittaportti Oy | Yhteystiedot | Mittausmenetelmät | Tehdasmittaus
 

Mittaportti Oy

Mittaportti Oy on vuonna 1995 perustettu metsäteollisuuden raaka-aineiden vastaanottoon, mittaukseen ja käsittelyyn erikoistunut yhtiö. Mittaportti Oy toimii Metsä-Botnian sellutehtaiden yhteydessä Joutsenossa, Kemissä, Raumalla ja Äänekoskella. Asiakaslaitoksiin kuuluu myös muuta metsäteollisuutta ja voimalaitoksia näillä paikkakunnilla. Yhtiön osakkaat ovat Oy Metsä-Botnia Ab, Metsäliitto Osuuskunta, ja UPM-Kymmene Oyj.

Pääosa mitta-asemillamme mitattavasta raaka-aineesta on pyöreää kuitupuuta sekä sahoilta tulevaa haketta. Yhtiö vastaanottaa myös kemikaaleja ja muita kuorma-autoilla tulevia raaka-aineita. Yhä suurempi osa puun kaupallisesta mittauksesta tehdään nykyisin tehdasalueella. Mittausmenetelmiä on useita ja kunkin alueen erityispiirteet sekä kuljetusmuodot otetaan huomioon valittaessa kulloinkin käytettävää menetelmää. Työn tekevät aina mittaukseen erikoistuneet ammattilaiset.

Mittaportin palveluksessa on lähes 50 mittauksen ammattilaista ja lisäksi puun purku-urakointiin erikoistuneita yrityksiä. Neljällä mitta-asemalla vastaanotettavan puun määrä on yhteensä 13 miljoonaa kiintokuutiometriä vuodessa, mikä vastaa noin 850 rekkakuormaa puuta vuorokaudessa.